Oranssi neliö jossa valkoista tekstiä
Oranssi neliö jossa valkoista tekstiä

Amgenista Hyvän Mielen Työpaikka

Amgen sai maaliskuussa Mieli ry:n Hyvän mielen työpaikka -merkin. Se on kannustin, joka rohkaisee edistämään mielenterveyttä työpaikoilla.


Merkin myöntöperusteluissa nimettiin Amgenilta löytyvän niin työn sujuvuuteen, toisista välittämiseen, palautumiseen, kehittymismahdollisuuksien vahvistamiseen, autonomiaan kuin psykologiseen turvallisuuteen liittyviä toimia, jotka vahvistavat mielen voimavaroja.

Johtamisen katsottiin tukevan hienosti arjen hyvien käytäntöjen toteutumista ja työntekijöiden tukemista erilaisissa elämäntilanteissa. Perusteluissa mainittiin, että henkilöstön jaksamisesta ja hyvinvoinnista ollaan Amgenilla kiinnostuneita ja siitä kerätään kattavasti tietoa, jota hyödynnetään.

- Lukupiiri, neljännesvuosittainen pulssikysely, säännöllinen esihenkilöforum esihenkilötyön laadun varmistamiseksi sekä psykologisen turvallisuuden ja Situational leadershipin koulutukset. Tässä osa Hyvän mielen työpaikka -toimiamme, kuvaa henkilöstöjohtaja Petra Paajanen.

- Määrätietoinen matka mielenterveyden vahvistamiseen alkoi jo yli vuosi sitten. Marraskuussa 2022 aloitimme Arto Pietikäisen johdolla Vahva mieli ohjelman ja mindfulness-harjoitukset. Mielenterveyden vahvistaminen on meille hyvin tärkeää, Paajanen kertoo. - Tunnustuksen saaminen on innostanut meitä kehittämään yhdessä hyvän mielen työpaikan elementtejä.

Mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan. (WHO 2013)